Kiinteistönomistajat toivovat kiinteistöiltään energiatehokkuutta ja kustannussäästöjä.
L&T:n Ekohuolto-koulutuksen käynyt kiinteistönhoitaja Pasi Laitila tietää, miten toiveet täytetään.
- Energiatehokkuutta on tarkkailtu aina, mutta nyt havainnot johtavat varmemmin toimenpiteisiin.
Edelleenkään emme voi vaikuttaa siihen, meneekö parannusehdotus lopulta läpi, mutta ainakin voimme tehdä ketjun alkupäässä kaikkemme.
Kysyminen ja ehdottaminen ei maksa mitään, Pasi sanoo.
Koulutuksessa etsittiin energiansäästökohteita sekä luotiin pelisäännöt havaintojen kirjaamiseksi ja parannusehdotusten esittämiseksi asiakkaalle.
Yhtä tärkeää on huolehtia, että ehdotukseen saadaan aina asiakkaan vastaus, olipa se kyllä tai ei.
Joka kiinteistössä riittää petrattavaa
Pasilla on vastuullaan muun muassa kaksi kauppakeskusta, joista toinen on vastavalmistunut ja toinen palvellut jo vuosikymmeniä.
Työssään Pasi näkee päivittäin, kuinka sekä uusissa että vanhoissa rakennuksissa on varaa parantaa.
- Vanhassa keskuksessa saisi kunnon investoinneilla aikaan lähes ihmeitä, mutta jo pienet korjaukset näkyvät kulutuksessa.
Uudessa keskuksessa taas ongelmia on vähemmän ja niistä selvitään usein pelkällä säätöjen ja ajastusten muuttamisella.
Säädöt voivat nollaantua esimerkiksi takuukorjausten yhteydessä, Pasi toteaa.
Pasin mielestä säännöllinen liikkuminen kiinteistössä mahdollistaa tehokkaan havaintojen tekemisen.
- Kun on itse vaihtanut pienen ajan sisällä saman lampun moneen kertaan, hoksaa nopeammin, että vian täytyy olla muualla kuin lampussa.
Isännöitsijän apuna
Pasi kirjaa puutteet ja parannusehdotukset aina järjestelmään.
Jos asia ei ole kiireinen, se saa odottaa seuraavaan yhteiseen tapaamiseen, mutta tarvittaessa Pasi ehdottaa korjausta heti asiasta päättävälle henkilölle,
yleensä isännöitsijälle.
Ekohuollon myötä Pasi pitää entistä tiukemmin huolta, että ehdotuksiin vastataan.
Päätöksenteon helpottamiseksi hän voi antaa isännöitsijälle laskelman siitä, miten paljon säästöä parannus toisi.
Ehdotukset otetaan yleensä hyvin vastaan ja jos ne johonkin kaatuvat, niin rahaan.
Yhtenä positiivisena Ekohuollon tuomana muutoksena Pasi pitää sitä, että yhteistyö kiinteistötekniikan väen kanssa on lisääntynyt,
koska he vastaavat usein korjaustoimenpiteiden toteutuksesta.
- Työnteko tuttujen kanssa on helppoa ja hauskaa. Itseäni motivoi kuitenkin eniten asioiden miettiminen käänteisesti: Kuinka paljon energiaa ja rahaa heitettäisi hukkaan,
jos en korjaisi jotain asiaa heti, Pasi tiivistää.