Toimitusjohtaja Kari Sirviö, Espoon Varikko -liikelaitos:

Energiatehokkuus ei ole itsestäänselvyys uudessa rakennuksessa

Espoon kaupungin autojen ja koneiden hankinnasta ja huollosta vastaava Espoon Varikko toimii uudenkarheissa tiloissa. Energiatehokkuus on huomioitu jo hallien ja toimistotilojen suunnitteluvaiheessa, mutta siihen kiinnitetään huomiota myös rakennusten käyttöaikana.

- Energiatehokkuuden seuranta on haasteellista, koska veden-, sähkön- ja lämmönkulutusta ei voi verrata historiatietoihin. Huoltomies vertaakin lukuja vastaavanlaisten rakennusten ominaiskulutukseen, kertoo Espoon Varikon toimitusjohtaja Kari Sirviö.

Energiatehokas kiinteistö saa aikaan merkittävät kustannussäästöt

Espoon Varikon kiinteistöhuollosta vastaa L&T, joka aloitti syksyllä 2008 huoltomiestensä kouluttamisen eko-osaajiksi.

L&T:n Ekohuollossa energiatehokkuuden tavoittelu lähtee liikkeelle alkukartoituksella, jolla selvitetään asioiden nykytila. Espoon Varikon alkukartoituksessa ei noussut esiin rakennustavasta johtuvia puutteita, koska kiinteistö on suunniteltu alusta asti huolella. Muita parannuskohteita löytyi kuitenkin jo ensimmäisessä katselmuksessa, ja toimenpide-ehdotukset käytiin läpi Varikon edustajien kanssa.

- Alensimme korjaamohallien lämpötilaa L&T:n aloitteesta, sillä suuren hallitilan lämmittäminen on kallista ja liika lämpö vain väsyttää fyysisessä työssä. Uudelleen lämpötiloja arvioidaan syksymmällä, koska todellinen tilanne selviää tarkemmin lämmityskauden alettua, kertoo Kari Sirviö.

Lämpötilojen lisäksi säädettiin valaistusta. L&T:n kiinteistötekniikka asensi huoltomiehen ehdotuksesta kiinteistöön liiketunnistimet, jotteivät valot jää turhaan päälle. Valaistusta voi järkevöittää myös esimerkiksi vähentämällä valaistustehoa katoksissa, joissa ei tarvita kirkasta valoa.

Kari Sirviön mukaan Ekohuoltoon kannustavat ensi sijassa kustannussäästöt, mutta myös ratkaisujen ympäristöystävällisyys ja rakentamisen kiristyvät energiatehokkuusvaatimukset.

L&T:n ammattilaiset luotsaavat kiinteistöhuollon ekoaikaan

L&T:n työnjohtaja Antti Nevalainen kertoo, mikä tekee kiinteistöhuollosta Ekohuollon.

- Ekohuollossa teemme normaalien kiinteistönhuoltotöiden ja mittarien lukemisen lisäksi esimerkiksi laskelmia siitä, miten kulutustottumusten muuttaminen vaikuttaisi kustannuksiin. Pystymme laskemaan investoinnille takaisinmaksuajan ja arvion saavutettavissa olevista säästöistä, ja annamme toimenpide-ehdotukset, joiden avulla säästöihin päästään, Nevalainen selvittää.

Kari Sirviö odottaa L&T:n Ekohuollolta juuri konkreettisia ehdotuksia energiatehokkuuden parantamiseksi ja kustannussäästöjen aikaansaamiseksi. Hän uskoo, että energiatehokkuuden seuranta ja kehitys on aktiivista myös alkukartoituksen jälkeen.

- Arvostamme sitä, että kiinteistöhuollon kumppanillamme on asiantuntemusta nähdä epäkohdat ja aloitekykyä puuttua niihin. Tulevina vuosina tavoittelemme säästöjä energiatehokkuudessa, ja asetamme konkreettiset säästötavoitteet ensimmäisen vuoden jälkeen, Sirviö kertoo.

Ekohuollossa huomioidaan kiinteistön koko elinkaari

L&T:n Antti Nevalainen painottaa, että kiinteistöjen elinkaari ja laitetoimittajien suositukset pitäisi huomioida paremmin. Elinkaaren aikana kiinteistön käyttötarkoitus saattaa muuttua, ja pienetkin muutokset, kuten yksittäisen seinän kaataminen, voivat huomaamatta vaikuttaa muun muassa ilmanvaihtoon. Tilapäisesti tyhjillään olevat tilat puolestaan käyvät kalliiksi, jos niitä jäähdytetään tai lämmitetään turhaan.

Usein energiatehokkuuden kannalta huono ratkaisu paljastuu rakennuksissa viiveellä ja hyväkin ratkaisu saattaa maksaa itsensä takaisin vasta pitkän ajan kuluessa, joten jatkuva parannuskohteiden etsiminen tuottaa tulosta.

L&T® Ekohuolto

© LASSILA & TIKANOJA 2009